Ja niin meni terveystarkastajan vierailu. Saatiin täydet pisteet jokaisesta osiosta! Turhaan jännitin, mukava täti oli tämä tarkastaja. Eikä onneksi jäänyt tiiraamaan lounaan jakelua. Voin vannoa, että olisi hermostuttanut sen verran, että olisin varmasti pudotellut lautaset ja mukit pitkin poikin. Mutta se siitä.

 

En ole koko viikolla katsonut Emmerdalea. Ne on nauhalla ja valmiina katsottaviksi tänä iltana. Mikäs sen parempaa? Kahvia, namia ja monta monta monta jaksoa Emmerdalea. En siis missään nimessä ole koukussa sen piskuisen kylän tapahtumiin, en! Teki kyllä mieli protestoida ja lopettaa katsominen nyt, kun Carl kuoli. Carl oli aivan loistava hahmo. Vittumainen ja katkera. Hauska tyyppi. Snif.

Emmerdalet auttavat tänään myös pitämään tämän väsähtäneen sielun hereillä. Aloitin toissapäivänä ketipinorin käytön uudestaan ja totuttelen vielä. Eilen en jaksanut taistella vastaan, vaan nukahdin sohvalle vähän ennen viittä. Äiti herätteli minut kuudelta ja hyvä että herätteli. Olisin varmaan posottanut keskiyöhön ilman häiriöitä ja sitten loppu yö olisi ollut pilalla.

 

Tämä homma on nyt kuluneella viikolla tuntunut muutenkin jotenkin naurettavalta. Väsymys on ollut älytön, mutten ole saanut nukutuksi kunnolla (siksi siis ketipinor). Yöt olen nukkunut katkonaista koiranunta ja päivisin vetänyt kahvia ja energiajuomia, jotta pysyisin hereillä. Yöllä uni on taas huonoa kaiken kofeiinin jäljiltä ja seuraavana päivänä pitää taas tankata, jotta jaksaisi iltaan asti. Ei niin mitään järkeä.

Tänään on eka päivä vähään aikaan, kun ei tee mieli ottaa päiväunia. Enkä ole juonut kuin kaksi kuppia kahvia ja yhden ED:n. Meno alkaa näyttää jo vähän paremmalta. Viime yönä unta tuli taukoamatta kuusi tuntia, eikä aamuväsymystäkään oikeastaan ollut. Nousin viideltä ja kymmenen yli olin jo täydessä vauhdissa. Töissä lounaan jälkeen oli vähän vaikeampi hetki, mutta siitä oli hyvä puskea läpi positiivisuuden voimalla. Positiivisuutta valoi pieni poika, joka ei nukkunut päiväunia vaan esitteli minulle aiemmin päivällä tekemäänsä piirrustusta.

Se on siinä. Olen saavuttanut pisteen jossa olen aikuinen, jolle esitellään taidetta!:)

 

Muutenkin on ihanaa, kun lapset eivät vierasta enää ollenkaan. Vaikka tehtäviini ei ensisijaisesti kuulukaan luottamuksen luominen lasten kanssa, se on onnistunut suht lyhyessä ajassa. Istuskelin tänään silittelemässä pienimmäisen nassikan pellavapäätä ja sain osakseni sellaisia aurinkohymyjä, että oksat pois. Myöhemmin juttelin hyvän tovin kahden muun naperon kanssa ja nostaessani toisen pois syöttötuolista, väläytti lapsi minulle niin muikean virnistyksen, että olin haljeta ihastuksesta.:D

Eli vaikka välillä onkin rankkaa ja kiireistä, saa noilta lapsilta sellaisia energiapiikkejä, että jaksaa pahimmankin rymyn läpi.

 

Ihana työ. Hyvä mieli.