Missähän todellisuudessa olen elänyt viime viikot? En ole jaksanut edes ajatella blogin päivittämistä, saati sitten hirveästi internetiä muutenkaan. Ehkäpä sitä kutsutaan oikeaksi elämäksi. Mene ja tiedä.

 

No joo, suoraan astialle. Kävin Ylitorniossa. Yövyin Helenan kievarissa (ihana paikka), selvisin pääsykokeista ja pääsin tuolta jumalan selän takaa pois mummun ja tädin kyydissä. Kaikki meni siis hyvin. Toivottavasti.

Itse kokeiden tuloksiahan ei näy, eikä kuulu. Eivät ne siellä itse asiassa edes kertoneet, milloin niiden on määrä tulla, mutta psykologi siellä sanoi, että aika äkkiä saavat varmaan tehtyä päätöksen. Siitä on nyt kolme viikkoa. Alkaa vähän hirvittää. Valituille tulee puhelu + kirje. Rannalla ruikuttajille pelkkä kirje. Joka kerta, kun posti kolahtaa, sydän pomppaa kurkkuun, koska puhelin ei ole soinut. Vaan eipä ole kuulunut kirjettäkään. Toivo siis elää. Kai.

 

Mutta helpompiin asioihin. Olen jopa onnistunut saamaan joitain käsitöitä valmiiksi. Mummun äitienpäivälahja valmistui ajallaan ja löysi osoitteensa. Tädin 50-vuotislahja taas junnasi niin pahasti paikoillaan, että olin suorastaan helpottunut Novita-lehteä selatessani, kun löysin ihania ohjeita, jotka todella kiinnostivat. Nyt on valmiina kolmen sisustuskorin sarja (jota en tosin tehnytkään novitan ohjeen mukaan, mut so what) ja puolivälissä alkaa olla meikkipussi/toalettilaukku. Jospa nuo kelpaisivat.:) Tuo pienin kori ei muuten oikeasti ole noin epäsuhtainen ja vino. Kuvakulma taitaa olla huono.:D

 

Itselleni aloin väkertää Novitan ohjeen mukaista villapaitaa. Löysin oikean langan ja ihastuin lähes sanattomaksi sen pehmeydestä ja väristä (Novita pro batik). Hitsit, että toivon tämän onnistuvan.

 

Löysin muuten uuden bändin. (Kenellehän minä puhun?) Kaiser chiefs. Sopii viime aikaiseen Mumford and sons/ Bastille/ Hoobastanks/ Imagine dragons/ Snow patrol/ Coldplay -fiilistelyyni.

Ja kun kulttuuriin päästiin, niin ollaanhan täällä katseltu leffojakin viime aikoina. Juuri pidettiin pari kauhuiltaa ja katsottiin Mama, sekä Insidious 2. Minä olin molemmat jo kertaalleen nähnyt, mutta äiti ja pikkuveli eivät. Kerrankin pikkuveli osasi jopa pelätä. Muutamat aikaisemmat näyttämäni kauhupätkät ovat kuulemma olleet joko liian taiteellisia, tai muuten vaan tyhmiä. Nyt näin silmäkulmasta, kuinka jätkä oikeasti hypähteli Insidious 2:n aikana.

Mutta seriously, hyviä elokuvia. Kannattaa katsoa.

 

Over and out.