Tulin tuossa miettineeksi, että jotain viimeisen kahden viikon aikana on jäänyt puuttumaan. Jokin tekeminen on jäänyt vähemmälle. Mikä ihme se voisi olla? Eilen älysin leffaa katsellessani, mitä olen unohtanut. Lukemisen!

Kesällä luin kuin hullu, mutta nyt töiden alettua en ole olevinaan jaksanut tarttua kirjaan. John Boynen Kuudes mies on kesken jo kolmatta viikkoa, mutten vain saa aikaiseksi jatkaa. Kirja kiinnostaa todella paljon, mutta aina kun alan tutkia sitä, silmäni painuvat väkisin kiinni. Iltaisin en jaksa lukea, vaan pelaan mieluummin muutaman pasianssin tabletilla. Päivisin en ehdi lukea, kun taistelen nurkan takaa hiipivää väsymystä vastaan. Missä välissä siis voin lukea? Viikonloppuisin kai, mutta nyt tuntuu, että kaikki vapaa-aika menee käsitöihin ja kotihommiin. Ei vaan jaksa. Ikävää.

Surettaa varsinkin se, että vuoroaan odottavat kirjat olisivat Lionel Shriverin Kaksoisvirhe ja Syntymäpäivän jälkeen. Shriverin Poikani Kevin oli niin loistava. Lukaisin sen alkukesästä ja katsoin heti perään samaa nimeä kantavan elokuvan. Olin iloisesti yllättynyt, miten uskollinen elokuva oli kirjalle, vaikka toki siinä pieniä vapauksia olikin otettu. Tilda Swinton oli juuri oikea ihminen Eevan rooliin ja Ezra Miller oli täydellinen Kevin. Huippua.

Kirjoista ja leffoista myös sen verran, että luin tuossa ihan vastikään John Boynen teoksen Kapina laivalla. En ole kovinkaan perehtynyt HMS Bountyn oikeisiin vaiheisiin, mutta tiedän sen verran, että Boyne on todellakin luonut henkilöhahmot täysin uudestaan. Siinä missä alkuperäisen Bountyn kapteeni William Bligh oli kurinpidollisesti luja ja tiukka, oli Boynen luoma Bligh reilu sekä oikeudenmukainen ja pyrki välttämään rangaistuksia viimeiseen asti. Katsoin eilen elokuvan Mutiny on The Bounty, vuodelta 1962 ja se oli kovin uskollinen oikeille tapahtumille. Minun oli vaikea yrittää nähdä perämies Fletcher Christian "hyviksenä" luettuani ensin enemmän fiktioon taittuvan Kapinan laivalla. Heh, joissain tapauksissa taru on totta parempaa.

Niin, ja jos nyt todella haluaisin paneutua kirjojen ja elokuvien eroihin, voisin nostaa esille Kathryn Stockettin Piiat ja siihen perustuvan, samannimisen leffan. Katsoin elokuvan ensimmäistä kertaa viime vuonna (sen jälkeen olen ihastuksissani katsonut sen muutaman kerran uudestaan) ja luin kirjan vasta tuossa muutama viikko takaperin. Kovasti oli erilainen. Lumoava. Mahtava! Mutta en lähde siihen, koska voisin puhua aiheesta koko päivän.

Ja nyt pitää jatkaa tuota hemmetin villasukkaa, jotta saan huomenna töihin jalkaan uudet sukat.