Haluan avautua.

Kuten pari päivitystä sitten kirjoitin, suoritan tällä hetkellä laitoshuoltajan ammattitutkintoa. Eli yhtään kiertelemättä: opiskelen siivoamista. Plus tietysti tekstiilihuoltoa sekä ateriapalvelua. Vaikka tutkinto ei johdakkaan lapsuuteni unelma-ammattiin, niin pidän sitä kuitenkin tärkeänä ja hyvänä työnä. Tiedän, etten aio tehdä laitoshuoltajan hommia lopun elämääni (haluan opiskella jossain vaiheessa lastenhoitajaksi), mutta tällä hetkellä ala tuntuu juuri minulle sopivalta ja oikein odotan opiskelujen etenemistä ja näyttötilanteita.

Olen nyt kuitenkin parilla foorumilla ja kautta rantain päin naamaakin kuullut, että tämä "piiaksi" opiskelu on silkkaa laiskuutta. Ei kuulemma voida edes puhua opiskelusta, kun kyllähän jokainen idiootti osaa siivota. Joo-o. Niinpä niin. Minulta myös kysyttiin, että eikö ota päähän, kun olen päiväkodin henkilökunnasta sitä alinta pohjasakkaa, jota ei taatusti kuulla ja joka vain palvelee muita. Ei, ei vituta.

Mitä ihmiset kuvittelevat? Että siivousalalle hakeutuvat ovat ääliöitä, joilla ei ole aivokapasiteettia opiskella muita aloja? Että siivooja ei työpaikallaan saa näkyä, eikä kuulua? Että siivoaminen on samaa kuin orjatyö?

Minä ainakin olen nyt kolmannen työviikkoni lopulla edelleen erittäin tyytyväinen sekä työhöni, että työpaikkaani. Meitä apulaisia on päiväkodissa kaksi (aamu- ja iltavuorolainen) ja olemme kyllä osa muuta henkilökuntaa, vaikkemme osallistu varhaiskasvatustyöhön.

Lasten vanhemmatkin ovat olleet hirmu mukavia. Teen enimmäkseen aamuvuoroa ja olen aamuisin puuroa jakamassa kun vanhemmat tuovat lapsiaan päikkäriin. Yksikään vanhempi ei ole ylenkatsonut minua, vaan suurin osa on käyneet esittäytymässä ja pari on jopa kysellyt enemmänkin kuultuaan, että olen oppisopimusopiskelija. Varmasti on vanhemmistakin mukavaa tietää jotain aikuisista, joiden kanssa lapset päivänsä viettävät. Apulaisena olen kuitenkin ratkaisevasti läsnä ruokailutilanteissa, sillä minun tehtäviini kuuluu ruuan jakaminen ja terveystarkastajalta tulleiden ohjeiden mukaan ruokaa saa jakaa vain yksi ihminen. Päivystän siis patojen luona koko ruokailun ajan ja hoidan lapsille leivät päällysteineen sekä hedelmät/kasvikset ja maidot. Lapset ovat tässä ajassa tulleet minulle jo hyvin tutuiksi ja muistan ulkoa allergiat ja erikoisruokavaliot. Tässä osoitus siitä, että ehkä meillä laitoshuoltajaopiskelijoillakin on aivot. (Välillä tuntuu, että nykyään pelkkien maitojen hallitsemiseen vaadittaisiin erikoisosaaminen. Normaali maito, laktoositon maito, kauramaito, soijamaito ja toki pienimpien lasten henk.koht. korvikkeet. Huhhuh.)

Siivoamisesta sitten. Ovatko kumihanskat, märät rätit ja vessaharjat joistain oikeasti maailman vastenmielisimpiä asioita? Luulevatko jotkut, että vessanpesu tarkoittaa paskassa kahlaamista? Ylläpitosiivoaminen on kuitenkin suhteellisen kevyttä. Kun vessat pesee päivittäin, vaikeaa likaa ei ehdi kertyä. Kyllä, joskus vessat haisevat mutta hei, ei kukaan työnnä sisuksistaan kukkasia.

Moppaus, imurointi ja pölyjen pyyhintä on myös aika kevyttä hommaa, kun sitä tekee usein ja tekee kerralla homman kunnolla. Ja ajatelkaapas jos jokainen työntekijä yhtäkkiä päättäisi olla liian hieno siivoamaan. Siellä päiväkodissa (kuten tietysti jokaisessa muussakin paikassa) uitaisiin aika pian saastassa.

Ja niin. Asetan taas herätyksen huomisaamuksi klo 4:45. Pitää olla ajoissa aamulla paikalla, että ehdin lakaista aulan ja käytävän ennen kuin keitän mannapuuron pilteille. (Ja vesipuuron erikseen maitoallergikolle.)

Peace out.