Suklaata, virkkailua ja siivoilua. Siinäpä tämä pääsiäinen. Voisi mennä huonomminkin. Torstaina piti pistää nokkaa oven ulkopuolelle ja käydä äidin kanssa marketeilla. Bussilla. Not nice. Sittari oli pakattu aivan täyteen, vaikkei ollut vielä edes keskipäivä. Väistellessäni shoppaajien kyynärpäitä ja turhan suurella tarmolla porhaltavia ostoskärryjä mietiskelin, oliko koko Oulu ottanut vapaata päästäkseen kauppaan ennen ruuhkia. Pääsin tarkistamaan myös oliko Prismassa yhtä kova tungos. Sittarissa ei nimittäin ollut kaipailemaani hiusväriä. Eipä siinä, ei sitä sen puoleen - ihan yhtä väkirikkaasta - Prismastakaan löytynyt.

 

Bussissa meillä oli luonnollisesti vaikeuksia kaiken sen tavaran kanssa. Kasseja oli tietysti vaikka muille matkustajille asti, joten päädyttiin istumaan eri penkkiriveihin. Viereeni sain sitten myöhemmältä pysäkiltä aidon 2000-luvun kasvatin. Lapsi ei voinut olla kasiluokkalaista vanhempi, mutta kovasti hän on oli kavereiltaan röökiä vailla. Sen reilun viiden minuutin aikana, jonka teimme matkaa kylki kyljessä ehdin kuulla hänen soittavan kolmelle eri kaverille ja vinkuvan jokaiselta joko tupakkaa, tai nuuskaa. Kaikista hellyttävintä tilanteessa oli, että tiedusteltuaan nikotiinituotteita kolmannen kerran ja reaktiosta päätellen saatuaan kieltävän vastauksen, lapsonen kysyi ystävältään: Voiksä alkaa tänään?

 

Tunsin itseni ikälopuksi. Minun teki mieli sanoa, että tupakoimattomuus on paljon coolimpaa, että nuuska pilaa suun, että lapsella on koko aikuisuus aikaa vetää savuja. Mutta kerropa se esiteinille/teinille, jolla jo valmiiksi on päihdepositiivinen asenne. Tuossa iässä minä naureskelin niille ikätovereilleni, jotka polttivat ja joivat. En silti voinut sietää aikuisten päihdesaarnoja. Holhous tuntui turhalta ja nöyryyttävältä. Päihteiden hyvät ja huonot puolet piti saada älytä itse. Minunkin piti itse omalla tahollani saada ymmärtää, että: 1. Tupakka on pahaksi. 2. Nuuska on ällöttävää. 3. Juoda ehtii myöhemminkin. 4. Tupakka nyt vaan maistuu pahalta.

 

Joopa joo. Teini-iän ihmeellisestä myllerryksestä tuntui turvalliselta palata käsitöiden ja Netflixin pariin. Sain viimein valmiiksi mummin hartiahuivin, sekä omat säärystimeni. Huivi lähtee piakkoin kohti Savoa. Se saa luvan toimittaa äitienpäivälahjan virkaa. Toivottavasti mummi pitää tuosta väristä, minusta se oli niin suloinen. (Kuva vääristää. Huivi on todellisuudessa paljon vihreämpi. Hemmetin puhelimen kamera...)

 

Ai niin, se hiusväri. Myöhemmin torstai-iltapäivänä lähdin uudestaan bussiin uhmaamaan väenpaljoutta ja piipahdin Anttilassa, josta viimeksi tuota lempihiusväriäni ostin. Tuhannen taalan kysymys: Oliko sitä siellä? Ei? Aivan oikein. Kyselin myyjältäkin värin perään. Kuulemma hänestäkin ihana sävy, mutta valitettavasti sitä ei tähän kuormaan oltu tilattu.

En ymmärrä, mistä löysin sen hymyn, jonka sain kasvoilleni samalla kun mieleni kehitteli mitä mielenkiintoisimpia vahvikesanoja. Epätoivoissani marssin tihkusateen läpi kuitenkin vielä Stockalle ja hallelujah! Siellähän se istui kauniisti hyllyssä lajitovereidensa keskellä. L'Oreal Sublime Mousse Cherry Bikini. Sain maksaa väristä muutaman euron enemmän, mutta enpä tuossa vaiheessa enää jaksanut välittää. Juurikasvu on taas piilossa, hiukseni ovat punaiset ja olen tyytyväinen. Peace out.